19.9.2013

Kissa puussa, eli lähes eläviä pajutöitä

Elävät pajutyöt olivat kova sana muutama vuosi sitten. Meillekin ostettiin nippu ihanaa korallisalavaa, ja istutettiin parikin pätkää elävää pajuaitaa. Toinen pätkä kuivahti jo ensimmäisenä kesänään. Se oli kyllä kaunis aikansa, mutta ei siitä elävää tullut. 

Toisen aidanpätkän istuttaminen sen sijaan onnistui, ja se on edelleen hengissä, nyt jo 6 talvea kestäneenä. Kauniiksi ei kyllä sitäkään voi sanoa. Pajut ovat kasvaneet paksuutta ja harmaantuneet. Kaunis korallisalavan oranssi väri ilmaantuu talvisin vain nuoriin, yksivuotisiin versoihin.
Pajutoteemi! Mikä kaunotar!
Eläviin pajutöihin oli aikanaan helppo hurahtaa. Tuntui ihmeelliseltä, että keppejä maahan tökkimällä voisi luoda eläviä huvimajoja, seikkailutunneleita tai kukkapylväitä. Kukaan ei tainnut kertoa meille pajuintoilijoille, että on kohtalaisen iso homma pitää ruodussa ja siistinä näitä hurjasti kasvavia eläviä koristeita. Paju on tosi elinvoimainen kasvi! Se saattaa kasvaa jopa 4 metriä kesäisin, vaikka sen leikkaa vuosittain matalaksi. Hurjan pituuskasvun lisäksi paju kasvattaa kesän aikana mahdottoman tuuhean lehtimassan.

Meidän eläviä pajutöitämme ei ole kovinkaan paljon leikelty.  Joskus on kranssin tarpeeseen saatettu käydä muutama oksa aidasta näpistämässä. Leikkaamattomuuden kyllä sitten huomaakin. Tätä vapaan kasvatuksen periaatetta on meidän tanhuvilla toteutettu hyvin laajasti, ja kaikilla elämän aloilla.
Usko tai älä, tässäkin on kaunis salmiakkikuvio pohjalla.
Olisipa jännittävää joskus lukea sellaista puutarhakirjaa, jossa kerrottaisiin rehellisesti koristekasvien huonoistakin puolista. Olisi kuvia samasta kohteesta keväällä, kun pikkutaimet pullahtelevat kuloheinän keskeltä, lakastuneiden kukkiensa painon alle tuupertuvista kukkavarsista, harmaista talventörröttäjistä. Ja sitten näistä elävistä pajutöistä, jotka karkasivat luojansa käsistä heti ensimmäisestä talvesta selvittyään.
Tämmöinen siitä kauniin oranssista pajutoteemista sitten tuli. Kyllä siitä vielä saattaa salmiakkikuvion erottaa, ja ihan vanhasta muistista sitä vielä pajutoteemiksi kutsutaan.
Ai niin, se otsikon lupaama kissa meinasi tyystin unohtua...Tämmöisenä lämpimänä syksynä tarkenee vielä tehdä kaikenlaisia risuhommia kasvihuoneessa. Vanhempi kissamme on nyt keksinyt ruveta kiipeilemään kasvihuoneen vieressä olevaan elävään pajutoteemiin. Siellä se riekkuu ja naukuu ja sinkoilee niin kauan, että on pakko keskeyttää oma värkkääminen ja mennä ihastelemaan, kuinka taitava kissa meillä onkaan. Se ainakin tietää, miten hyödyntää rakasta pajutoteemiamme.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti