31.12.2013

Ompelukuume ja tilkkutauti


Meillä muka lomaillaan nyt. Mutta yhden onnistuneen tilkkutyön jälkeen ajatukset eivät suostukaan jättämään ompeluksia rauhaan, vaan koko ajan pyörii mielessä uusia ideoita niiden jäljelle jääneiden kankaiden varalle jotka, hmmm, pelastettiin joutumasta lumppukeräykseen.

tilkkusohva
 Lomailun ja löhöämisen sijasta meillä ommellaan nyt täyttä höyryä yötä päivää posket punaisina ja silmät kiiluen, hädin tuskin maltetaan syömään ja nukkumaan välillä. Keittiön lattia lainehtii tilkkuja ja langanpätkiä, sakset raastavat palasiksi yhä uusia vaatekappaleita.

Ompelijattarella on vimmaiset otteet eikä hän kuule eikä näe. Ensimmäiset työt jäävät viimeistelyä vailla lojumaan tuolin selustoille kun hurjimus hyökkää jo riivattuna seuraavan ompeluksen kimppuun.
lisää tilkkuja
 Sääliksi käy niitä aviomiehiä, joiden vaimoihin on iskenyt ompelun tauti. Miesparka joutuu piilottelemaan lempikauluspaitojaan (niitä ruudullisia, joista olisi helppo leikata neliöitä)  vaimolta, joka vilkuilee jo olohuoneen verhojakin etsiessään sakset tanassa oikeaa sävyä seuraavaan tilkkupalaseen. Ompelun tuoksinassa katkeilee koneesta neuloja ja pimenee lamppuja, ärräpäitä lentelee ilma sakeana, mutta mikään ei estä, vain korkeintaan hidastaa kuumeista ompelijatarta.

Tämmösestäkin takista saa vaikka mitä ommeltua
Ja mies tietää rientää pelastamaan vaatteitaan, kun komeron syövereistä kuuluu tuo viaton kysymys: vieläkö sinä käytät tätä paitaa? Vaatekaappiin ilmestyy munalukko, mies alkaa nopeutetulla aikataululla itse pestä ja laittaa komeroon omat vaatteensa. Kun mies harmittelee, ettei auton istuinlämmitys korjaantunut huollossa, vaimo tietää kyllä heti mistä kankaasta ompelee peffanlämmittimen.
Kummallekin oma
Vaimo soittelee ystävilleen ja sukulaisille, yrittää jutella niitänäitä mutta ei selvästikään kuuntele mitä toisessa päässä puhutaan, kunnes pääsee kysymään: ai niin muuten, tarvittaisiinko teillä mitään tilkuista tehtyä, eikö pannulappuja edes, minulla olisi näitä tässä ja voisin vielä tehdä vähän lisää…



29.12.2013

Kierrätystä ja ompelun tohinaa

Hui kamala, pankaa äkkiä se ovi kiinni!
Facebookissa on sellainenkin ryhmä kuin Tavara päivässä pois. Sen tarkoituksena on turhan rojun hävittäminen ihmisten nurkista. Sen innoittamana, ja loman kunniaksi, päätin ruveta raivaamaan yhtä vinttikomeroistamme. Lähinnä vaatetavaraa täynnä oleva komero vaati pari tuumaustaukoa ennen kuin uskaltauduin toimeen. Mutta pian suunnitelma selkiytyi. Yksi säkki kirpparille lahjoitettaville, yksi matonkuteiksi kelpaaville, ja yksi lumpuille. Ihan helppoa! Sen kun nakkelee vaan tavarat säkkeihin ja raahaa ne alakertaan kuljetusta odottamaan. Miksen ole tehnyt tätä jo aiemmin?

Vinttikomero tyhjeni vauhdilla, kun taas kuisti alkoi täyttyä hälyttävästi. Auto ei tietenkään ollut kotona, että olisi heti voinut lähteä saalista roudaamaan. Ja siinä se virhe tapahtui: tuli vilkaistua vähän tarkemmin säkkien sisälle. Ei mutta... täällähän on näin hyviä kankaita. Näistähän voisi tehdä vielä vaikka mitä. Eihän näitä nyt voi pois heittää. No ei lumpuiksi ainakaan. Näistähän tekee vaikka kuinka monta tuota noin, vaikka tilkkutyötä.

Ja niinhän siinä kävi. Oli otettava ompelukone esille ja ruvettava surraamaan.
Ensin leikellään suikaleita
Hirsipuutekniikalla hirsimökkitekniikalla on mielestäni kaikkein helpointa tehdä tilkkutöitä. Tarvitaan vain sakset ja ompelukone. No, lankoja ja kangasta tietenkin, mutta korostan, että mittanauha, viivoitin ja nuppineulat ovat tässä aivan turhia kapistuksia (viivoitinhan on jo sananakin just tuollainen turhantärkeä jäykistelijä). Saksilla vaan leikellään eri levyisiä ja -pituisia suikaleita, ja ommellaan niitä yhteen. Tosi helppoa ja mukavaa! Ja sopii erityisesti tällaiselle nopeantoiminnan ihmiselle. Olen kyllä kuullut, että tilkkutöitä voi tehdä niinkin, että suunnittelee värit, laskee montako tilkkua ja minkä kokoisia tarvitaan, ja vieläpä silittää ompelukset siisteiksi - ei sovi meikäläiselle.
Näistä aloitetaan
Ensin leikataan pari ihan pientä neliötä ja ommellaan ne yhteen. Tämä tekniikka on siitäkin mukava, että ompeluksessa voi hyödyntää tosi pieniä kangaspalasia. Minusta tilkkutöiden tekemisessä on sama idea kuin räsymatoissa, eli tarkoitus on hyödyntää vanhoja kankaita. Ei tulisi mieleenkään ostaa tilkkutöitä varten kangasta ja leikellä se palasiksi, uudelleen ompelemista varten. Tässä leikkelin omia vanhoja paitojani suikaleiksi. Niistä ei oikein viitsi matonkuiteitakaan leikata, kun kangasta tulee niin vähän yhdestä paidasta. Mutta tilkkutöihin yksi paita antaa jo hirmuisen määrän materiaalia!

Vanhoja vaatteita silputessani ja ommellessani tuli mieleen, että voisi olla kiva joulu- tai syntymäpäivälahja ommella tilkkutyö lahjansaajan omista vanhoista vaatteista. Lapselle torkkupeitto niistä omista rakkaista pieneksi jääneista lempparivaatteista...Paremminhan tilkut erottuvat ja tuovat muistoja mieleen kuin räsymaton kapeat raidat. Jokohan tästä on ruvettava ensi joulun lahjoja ompelemaan.
Kolmas tilkku
 Tässä työssä ensimmäiset tilkut olivat vain noin 5x5 cm kokoisia. Neliön koko alkaa kasvaa nopeasti, kun kolmas tilkkukin on jo 10 cm pitkä. Leveys saa vaihdella ihan vapaasti. Kapeat suikaleet tekevät neliöistä jotenkin elävämmän näköisiä.
Neljäs, musta suikale on liian pitkä, mutta ommellaan se ensin kiinni ja leikataan sitten liiat pois.
Neliöiden kokoamisessa saa käyttää mielikuvitusta, ja sommitella kankaat värin perusteella. Kannattaa käyttää aika lailla samanlaisia kankaita. Työhön saattaa tulla kupruja, jos ompelee vierekkäin paksua ja velttoa kangasta.
Ensimmäinen neliö on valmis. Hirsimökkikuvio erottuu tässä aika hyvin.
 Neliöistäni tuli noin 40x40 cm kokoisia. Neliöitä alkoi olla jo muutama kasassa, ja oli aika ruveta suunnittelemaan, mitä niistä tekisi.
Jäykkä punainen huonekalukangas tekee neliöistä ryhdikkäitä

Kehystelin neliöt huonekalukankaiden palasilla. Olin saanut niitä säkillisen ystävältäni, ja säkistä onkin iloa riittänyt moneen ompelustyöhön. Ensimmäisinä siitä säkistä olin jo ommellut pois kaikki hillityt maanläheiset värit, ja nyt jäljellä oli enää reipasta punaista ja sinistä. Vähän pelotti niin räikeitä värejä ottaa käyttöön, mutta rohkeasti kehystelin neliöt näillä itselleni vieraammilla kirkkailla väreillä.
La voilá! Tulipa iloisen värisiä neliöitä!
Neliöistä tuli niin suuria ja innostuin tekemään niitä niin paljon, että yhteenompelemalla niistä saisi jo aika ison kankaan. Niinpä päätin tehdä niistä sohvanpäällisen. Neliöitä toisiinsa kiinni vaan, ja jos jostain jää kangas lyhyeksi niin uudella suikaleella voi paikata puuttuvat osat.
Vintille luotu järjestys aiheutti lievää epäjärjestystä keittiön puolella

Työ joutui ja vaikka uupumus välillä iskikin, kävi selväksi että vintiltä alas roudattu lumppusäkki, tai ainakin osa siitä, tulee siirtymään vähin äänin takaisin vintille. Tilkkujen ompeleminen on niin nopeaa ja mukavaa, että tokihan nyt jonkinlainen varmuusvarasto on säilytettävä seuraavaa tilkkutyökuumetta varten.
Tässä vielä järjestellään neliöitä
Valmista tuli! Eikä mennyt kauan.

23.12.2013

Kohta pääsee kutomaan

Syksyllä ostettujen kangspuiden kokoaminen kävi yllättävän helposti. Paketin mukana tuli selkeät piirrokset, ja apua löytyi myös vanhoista kankurioppaistani. Netistäkin löytyi yllättävän paljon ihan yksityiskohtaisia kokoamisohjeita, kuvien kera ja ilman. Kyllä nykyisin vaan on helppoa, kun Kuukle neuvoo kaikessa.

Joulunalusaika on mennyt vähän muissa kiireissä, ja kangaspuut ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Liiankin vähälle, sillä parissa kuukaudessa puut ovat sulautuneet täysin osaksi työhuoneen kaaosta.
Mistä kaikki tuo tavara on tänne ilmestynyt?
Tähän on tultu. Romuvuori on vallannut pikkuhiljaa kangaspuiden päällyksen. Taitaa siellä allakin jotain rompetta olla. Ei hyvältä näytä, nyt on Ryhdyttävä Toimenpiteisiin.
Nättihän tämä loimiletti ois tässäkin, jos ei sitä kangaspuille tule laitettua
Tilasin asiantuntevasta liikkeestä loimen, kun ei ollut aikaa sitä itse ruveta luomaan (lue: en uskaltanut). Koska puut ovat kapeat, ei lettikään mikään paksu ole. Mutta pituutta sillä on varmaankin ihan tarpeeksi; luulisi 20 metrin vähäksi aikaa riittävän. Kiiltävälankaista lettiä oli kiva hiplata, kun se roikkui hetken tuossa kiikkutuolin selkänojalla, mutta kissavaaran takia se piti siirtää nopeasti parempaan turvaan. Ja kyllähän ylenpalttinen hiplailu olisi saattanut pian sotkea lankajärjestyksen ihan ilman kissojakin.
Korallisalavaa
Nyt on sitten kunnianhimoiset suunnitelmat olemassa tulevan varalle, ja materiaalejakin mietitty valmiiksi. Mahdollisia pajutöitä varten olen kuivatellut korallisalavaa, ettei se sitten kutistuisi ja löystyisi valmiissä työssä. Lankoja ja matonkuteita on revitty ja keritty, ja muutakin materiaalia kerätty. Heti joulun jälkeen pitäisi loimi saada paikoilleen, ja sitten vaan paukuttelemaan.

19.12.2013

Varpaluutahommia


Viime päivinä on huushollissamme tehty aika läjä varpaluutia joulun eri myyntitapahtumiin. Lieneekö tuote vähän outo nykyaikana, vai mikähän on syynä siihen, että se kirvoittaa niin paljon kommentteja ohikulkijoilta.
Varpaluuta herättää joskus enemmän kiinnostusta kuin tötteröamppeli
Etenkin sen sukupolven ihmiset (varsinkin miehet), jotka itse ovat aikoinaan joutuneet tekemään tai vierestä seuraamaan varpaluudan tekemistä, tulevat mielellään juttusille.  Ensimmäinen kommentti käsittelee tietysti sitä, onko luuta oikeastaan nimeltään varpa- vaiko varpuluuta. Tätä pohtimaan kerääntyy usein jo enemmänkin ohikulkijoita.

Toinen mielipiteitä jakava seikka on se, miten luuta sidotaan. Ensimmäisinä vuosina kuuntelin korvat punaisina sitä puutteiden määrää, mitä asiantuntijat luudistani löysivät. ”Kuulehan tyttö…” ja sitten sain tarkat ohjeet siitä, miten luudat pitäisi oikeaoppisesti sitoa. Tietysti kuvittelin, että vitsaksella sitominen olisi ainoa hyväksyttävä tapa.

Varpaluutahan on kaikessa tyylikkyydessään aika yksinkertainen esine. Mutta kyllä sen voi huonostikin tehdä. Kokeilin pari kertaa vitsaksella sitomistakin, mutta nehän höltyvät ja löystyvät hetkessä. Kun sitten muutama luuta-asiantuntijapappa ilmoitti, että nippusiteellä se luuta on, kuulehan tyttö, kaikkein paras sitoa, päätin että teenpähän luutani just niin kuin itse parhaaksi näen. En polkupyörän sisuskumilla (ehdottajien lukumäärän perusteella se perinteisin tapa), en nippusiteellä  (nopein ja järkevin kuulema) enkä vitsaksella (ekologisin ja tyylikkäin mutta lyhytikäisin) vaan ihan rautalangalla. Kun sitten muuan katu-uskottavan näköinen entinen luutamummo piti luutaani hyvänä, kunhan laittaisin vielä varteen jotain pehmennystä ”etteivät vanttuut rikkoutuisi nystyihin”, alkoi oma mallini olla aika lailla valmis.
Kissa joutuu väistymään, kun uuninpankkoa tarvitaan varpaluutien kuivatukseen.
Varpaluutani oksat on valittu juuri luutimista varten. Varressa on kerros juuttinarua (saatavana mm. kaikista hyvinvarustetuista kehitysmaakaupoista). Risua on hieman kuivatettu (esim. leivinuunin päällä) ennen sitomista, ettei valmis luuta enää kutistuisi ja löystyisi. Latvat on tasattu, että ”piikeillä” pääsisi puhdistamaan hankalatkin kolot ovenpielistä. Näin syntyy mainio luutimistuote, jolla on ilo huispata roskat tai lumet oven edestä, rappusilta tai kengistä.

Tämän yksinkertaisen esineen näkeminen on saanut vanhemman polven muistamaan monia mukavia tarinoita. Olen kuullut juttuja siitä, miten mahdottomia määriä luutia on aikanaan tehty ja kuljetettu Pietariin...tai kuinka paljon niitä vuoden mittaan kului navettahommissa.  Yksi parhaimmista taitaa olla tarina Länsi-Suomesta tänne Etelä-Savoon saapuneesta opettajasta. Opettaja oli käskenyt keväällä koulun päättäjäisten alla lapsia tuomaan seuraavana päivänä varpaluudat mukanaan kouluun, että lakastaisiin koulun piha. Lapsiraukat olivat ihan järkyttyneitä: miksi se varpaluualla pittää, miksi ei saa metlalla…..?

No. Tulipa pitkä kirjoitus yksinkertaisesta aiheesta. Seuraavassa jaksossa aiheena metla. Tai jotain muuta.
Itä-Suomessa tiedetään että metlassa on varsi, varpaluudassa ei.



10.12.2013

Kaikki hyvin kanalassa







Mittari näytti tänään -20 astetta pakkasta. Onneksi olin hoksannut vuorata kanalan seinät lumella jo jokin aikaa sitten,  heti kun sitä tuli  tarpeeksi. Talven mittaan lumipenkka kasvaa ikkunanpokiin asti, ja oikein lumisina talvina ikkunatkin peittyvät. Lumi on hyvä eriste, varsinkin kun kanalassamme ei nykyisin enää pidetä lämmitystä. Tarpeeksi iso eläinmäärä ja hyvin tehty kestopehku lämmittävät kanalan kovillakin pakkasilla.




Tänään piti testata, kuinka kova luu tuo Poitsu lopultakin on. Ajattelin, että herkkuja tarjoamalla se viimein puhkeaisi lurittelemaan kutsuhuutoja kanasilleen. Tarjosin porukalle ensin kerppuja, joissa oli sekaisin nokkosta, vattua ja horsmaa. Kerppu tuhottiin alta aikayksikön - hiljaisuuden vallitessa.

Seuraavaksi vein kanalaan herkkutarjottimen. Keitettyjä perunoita (niitä nostossa vioittuneita ja ihan pieniä, joita meillä kutsutaan kanaperunoiksi), vanhentunutta raejuustoa ja jogurttia, ja bonuksena muutama kovettunut juustokikkare. Kuvittelin, että kukko puhkeaisi valtaviin suosionosoituksiin ja riemunpulputukseen, mutta ei. Kovanaama piti pokerin ja mätti herkut naamaansa sanaakaan sanomatta.

Edistystä on kyllä tapahtunut sikäli, ettei se enää väistä kanoja ruoka-astialla. Mutta edelleenkään se ei tarjoile rouvilleen parhaita paloja, kuten kunnon kukon kuuluu. Se ei myöskään näyttänyt ymmärtävän, kun yksi kanarouvista yritti hyvin hellästi napsia ruoantähteitä sen suupielistä, vaan väisteli epäluuloisena. Se ei näköjään vielä tiedä, että suupielen ja kulmakarvojen pusuttelu on suurimpia hellyydenosoituksia, mitä kanarouva kukkokullalleen suo.

Hassua. Kanalassa touhuamisen jälkeen osuin kuulemaan Yle Puheelta Kalle Haatasen (jälleen kerran mielenkiintoisen) ohjelman kokoteista. Ohjelma EI käsitellyt maatiaiskanoja, mutta taisi siitä tarttua uusi kutsumanimi kanalan asukeille.
Kokotti valvoo herransa kylpemistä.

7.12.2013

Tahti kiristyy kun joulu lähestyy



Tahti sen kuin kiristyy. Tällä viikolla ollaan kaksilla joulumarkkinoille: torstaina Mikkelin Kenkäverossa klo 14-24 ja viikonloppuna Lappeenrannassa Linnoituksen joulumarkkinoilla la-su. Kumpikin paikka on tosi tunnelmallinen hamärän laskeutuessa, ja Kenkäveron Yöhän on tapahtumana ihan omaa luokkaansa kaikkinen kynttilöineen ja lyhtyineen.
Kranssipohjat tehdään korallisalavasta
Kovin montaa varsinaista työpäivää ei tälle viikolle jää, joten nyt on oltava tarkkana. Työnjohto laski eilen illalla saunassa, että jouluun asti kummankin havutyöläisen olisi tehtävä 5 kranssia päivässä, että pysytään tavoitteessa. Kasvihuoneessa on jo liian kylmä työskennellä, joten havut on raahattava sisätiloihin. Raikas havun tuoksu onkin leijaillut huushollissa jo pitkään. Veikkaan, että se on aika voimakas – omaan nenään sitä ei kyllä huomaa, eikä viime aikoina ole käynyt sellaisia vieraitakaan, joilta olisi tuoksun voimakkuutta voinut tiedustella. Vai ehkä vieraita ei ole enää käynytkään just tuoksujen takia…?

Tänä vuonna kranssimme tehdään pihtakuusesta. Olin jo hetken varma, että kyseessä on palsamipihta, mutta nyt iski epäilys. Tuoksu on kyllä voimakas ja neulanen lovipäinen, mutta muut tuntomerkit eivät ihan täsmääkään. Sovitaan siis, että tämän vuoden havu on meillä jotain risteytyspihtaa, joka muistuttaa eniten palsamisellaista. Joka tapauksessa pihtakuusesta tehdyt tuotteet ovat hyvin kestäviä, eivätkä ne karise sisälläkään. Ja kranssintekijän kädet tykkäävät, kun neulaset ovat niin pehmeitä.
 
Joulumarkkinoille on askarreltava monenlaista muutakin kranssien lisäksi. Risutuotteista tärkein on tötteröamppeli, joita tehdään päivittäin. Tötterö koristellaan nyt talviaikaan havuisesti, ja tällä kertaa havuksi on saatu vuorimäntyä. Siitäkin leviää ihana tuoksu huoneisiin. 
Antaa toisten touhottaa.