30.3.2014

Suma seisoo



Risuverstaalla on tehty ahkerasti töitä, ja on ollut mukava seurata kuinka valmiiden töiden pino kasvaa. Tai hetkinen, siis puolivalmiiden. Amppeleihin tarvittava naru nimittäin loppui jokin aika sitten. Punominen olikin silloin mukavaa, kun ei tarvinnut tuhlata aikaa viimeistelyyn. Pesä vaan irti punontapohjasta ja saman tien uutta aloittamaan!

No se tietenkin kostautui myöhemmin. Suma oli seissyt jo jonkin aikaa, kun narua viimein saatiin. Siinä vaiheessa odottamassa olikin jo aikamoinen pino narutettavia pikkupesiä. Ja narujen kiinnittäminenhän ei ole puutarhulin lempihommaa.

 
Paikallisessa lehdessä oli mielenkiintoinen uutinen: seurakunta on perustamassa nettiin yhteydenottokanavaa ihmisille, jotka haluaisivat tehdä vapaaehtoistyötä. Sen kautta pystyttäisiin helposti saattamaan yhteen avuntarvitsija ja vapaaehtoinen. Kannatan! Heti tuli mieleen, että sitten kun itsellä ei enää toimi näkö, kuulo eikä ymmärrys, olisi niin mukavaa jos joku kiltti talkoolainen huolehtisi siitä että käden ulottuvilla olisi aina kunnollista punontarisua. Muutahan sitä ei ihminen tarvitsisikaan, kun saisi vaan punoskella päivät pitkät. Ja hyvässä lykyssä sellainen kiltti talkoolainen vielä tekisi sen ikävän viimeistelytyön ja narujen kiinnittämisenkin.


27.3.2014

Villaa ylle vaikka mikä olisi

Merkkilankoja siellä vähän roikkuu, mutta muuten VALMIIT!
Oho. Vastoin kaikkia kuvitelmiani, hartaudella pakerretut villahousut valmistuivat sittenkin. Ja vastoin kaikkia perinteitä jaksoin myös heti viimeistellä ne – toisin kuin mm. viime talvena neulotut lapaset, joiden sisällä edelleen risteilee lukuisa määrä langanpätkiä.
Kyllähän nuo langanpätkät toisaalta lämmittää siellä vanttuun sisällä
Kevään nopea eteneminen ja lämpimät kelit vähän haittaavat villapöksyjen käyttöä, mutta kyllä näitä vielä aamupäivän viileydessä ja pyöräilyn viimassa pystyy pitämään.
 
 
 

 Ja valmistuivatpahan kuitenkin vielä näille lumille – kaikkialta muualta on lumet sulaneet mutta, onneksi, valkosipulipellolla sitä vielä riittää!
Siellä ne valkkarit uinuu, lumen alla turvassa
Näiden helppotekoisten ja hyvin istuvien villabögien ohjeet löytyvät täältä.

22.3.2014

Ihan kiva päivä

Jipii, mikä päivä tulossa! Aurinko paistaa niin että!!!!! Nyt täytyy laatia Suunnitelma...

Pasuunakukatkin kurkottelevat kohti aurinkoa

1. Heti aamusta kanat ulkoilemaan tarhaan: aamulla auringonsäteet vielä yltävät tarhan toiseen nurkkaan, ja kanaset pääsevät ottaamaan aurinkokylpyjä.

2. Sitten vähän siivousta kotona (mutta ihan symbolisesti vaan, ei kai näin ihanaa päivää kannata siivoamiseen tuhlata).

3. Ja vielä pyykit koneeseen ja ulos raikastumaan, jes mitä onnea!
Rouvilla on virkistyspäivä.

Sitten...olisikohan nyt jo hyvä aika leikata omenapuut...? Ensi viikolla luvataan päiviksi lämpöasteita, ja nollan tienoita öiksi. Sopisi oikein hyvin ompunleikkaukseen. Mutta mietitään nyt vielä. Pihalla olisi paljon muutakin järjesteltävää, ja pikkutaimetkin odottavat taimihuoneessa että niitä vähän koulittais ja käänneltäis. Tässä välissä vapaata puutarhurointia siis.

Ei mitään hätää, vielä hetken pärjäävät noilla sijoillaan

Ruokatunnilla on tietysti vilkaistava facebookista, mitä kivaa kollegat Suomen Käsityöyrittäjissä ovat taas keksineet. Se porukka on niin idearikasta, että joka päivä sieltä saa uutta tietoa ja ideoita omaan hommantouhuun.

Tuolla sisällä on nimittäin aika lämmin...

Keskipäivällä, kun aurinko alkaa kunnolla lämmittää, meinaan kantaa kimpsuni risuverstaalta ja kampsuni autotallista valoisaan kasvihuoneeseen, heitän T-paitasilleni, laitan ovelle Ei saa häiritä -kyltin, kuuntelen radiosta Levylautakunnan, Poppikoulun, Lakatut varpaankynnet ja ehkä hetken Entisten nuorten sävellahjaa. Loppuillan kuuntelen cd:ltä Tuomas Vimman Raksaa (no juu, vähän tylsä teksti, mutta kyyyyyyyllä se varmaan tulee loppuun asti kuunneltua). Jos vielä klo 22.05 olen tolpillani ja tolkuissani, tunnin verran Koe-eläinpuistoa kruunatkoon päiväni. Kyllä siinä sivussa pitäisi muutama tötteröamppeli ja kippurasydänkin syntyä.

Hyvä suunnitelma, näin me tehdään!
Kippurasydämiä ja kransseja
 (Toim. huom: Niinhän siinä kävi, että touhottimesta loppui virta iltapäivällä, ja puutarhuli joutui vetäytymään päiväunille kesken täydellisen päivänsä. Päikkäreiltä noustessa aurinko ei enää lämmittänytkään, ja  talokin oli huomattavasti viilentynyt kokopäiväisestä tuulettamisesta. Illalla sitten jotensakin aivastutteli. Mutta ehdottomasti Ihan Kiva Päivä kuitenkin). 

20.3.2014

Ei, en halua vielä kesää!

Olen kevään lapsi, maaliskuussa syntynyt. Alkuvuoden tuiskut ja pakkaset eivät minua varsinaisesti lannista, mutta ihan todella herään eloon vasta kun aurinko alkaa maaliskuussa lämmittää.

Yöpakkasen kovettama hanki, joka sulaa päivällä auringonsäteisiin...vimmatusti tiukuttavat talitintit...ikkunoiden läpi tunkeutuva valokiila keittiön matolla...Rakastan tätä vuodenaikaa! Mutta tänä vuonna, ensimmäisen kerran elämässäni, haluaisin jarruttaa kevään etenemistä. En halua vielä kesää!

Ylälaidassa pätkä oikeaa lahjetta. Ei siitä paljon puuttuisi.

.....koska minulla on nolosti kesken koko talven pakertamani askare, posket punahehkuisina aloitettu villahousuprojekti, joka tyssäsi kuukausi sitten toiseen lahkeeseen. Kaksikymmentä senttiä puuttuu, ja  motivaatio täysin hukassa. En sitten millään haluaisi, että tämä koko talven kestänyt ja niin lähelle loppua yltänyt projekti joutuu muiden keskeneräisten neulomusteni joukkoon. Että se saa saman kohtalon kuin vuosia sitten aloittamani neuleet, joista ei enää näe mihin suuntaan niitä pitäisi jatkaa, tai mihin käyttöön ne oli tarkoitettu.

En olisi millään voinut uskoa, että innolla aloitettu villahousuprojektini jää kesken. Loppuunsaattaminen vaatisi ainakin pari talvikuukautta lisää. Kyllä kevään tulosta meni nyt maku tämän myötä. Jos tämän oli tarkoitus kasvattaa ihmisenä, niin mikä tarkalleen ottaen on opetuksen sisältö, minä vaan kysyn.

12.3.2014

Erikoinen maaliskuu

Onpa ollut erikoinen maaliskuu. Tänäänkin oli lämmintä melkein 10 astetta. Lumet alkavat kadota pihalta, kohta pääsee haravoimaan! Ilmassa on jo kevään tuoksua, mutta jostain syystä se ei nyt oikein ilahduta.

Kasasin viimeiset lumenrippeet köynnösruusun päälle, ettei se innostuisi lähtemään kasvuun liian aikaisin. Jos vielä kylmenee, uusi kasvusto paleltuu varmasti. Muutama joululta jäänyt tuijanoksa lumikinoksen päällä estää lumen sulamisen. Kokemus on osoittanut, että pihalle jääneiden risukasojen alla säilyy lumi yllättävän kauan.

Pysyhän sie köynnösruusu vielä pari kuukautta unten mailla. Lumikasan päällä raikkaan vihreää tuijaa, vasemmalla keväänruskeaa tuiviota.


Alppiruusu ei ole moksiskaan lämpimästä maaliskuusta. Nuput ovat aika lupaavat, toivottavasti eivät palellu

Timjami on säilynyt hyvänä lumen alla


Vuorenkilpi kukoistaa, oli sää mikä tahansa. Ihan oikea asenne!





Valkosipulit ovat tuolla ojan takana, lumen alla turvassa
Valkosipulin kanssa kävi kyllä hyvä tuuri. Ne istutettiin syksyllä pikkupellolle, eikä lumi ole sieltä kadonnut samaa tahtia kuin muualta. Ihan uskomatonta, että  maa alkaa olla aika lailla lumeton joka paikassa muualla, mutta juuri valkosipuleille sitä riittää lämpimistä keleistä huolimatta. Toivotaan, että lumi pysyy pikkupellolla pitkälle kevääseen.




6.3.2014

Kasvihuonekatselmus


Vasemmalla Yrttihuone, takana Tomaattihuone
Aurinko palasi taivaalle monen monen harmaan päivän jälkeen. Oli lähdettävä ulos tutkimaan, kuinka kevät on edennyt kasvihuoneissa. Meillä töröttää pihalla peräti kolme erilaista kasvihuonetta: on Kasvihuone, Yrttihuone ja Tomaattihuone. Neljänneksi voisi laskea vielä navettaan tehdyn idätys- ja kylvöhuoneen, jota kutsumme Taimihuoneeksi. Näiden kaikkien rakennelmien välillä sitten kevään mittaan siirrellään taimia tilantarpeen ja ilmojen mukaan. Että sitä kantamista varmasti riittäisi joka päivälle.
Heti kun aurinko suvaitsee paistaa, lämpötila muoviseinien sisällä alkaa nousta
Helmikuu on ollut pilvinen ja harmaa. Mutta kun aurinko ilmaantui taivaalle, alkoi kasvihuoneiden kunto kummasti ruveta kiinnostamaan. Muoviseinien sisällä saattaa lämpö nousta aivan trooppisiin lukemiin, ja se riemu on saatava kokea aina kun mahdollista.

Kuplamuovi estää vetoa, kun ovissa rampataan
Kasvihuoneet on meillä rakennettu vähän oman pään mukaan, ja rakenteita on muuteltu tarpeiden muuttuessa. Varsinaisessa Kasvihuoneessa on pöydät, altakastelumatot ja tihkuletkut sekä lisätilaa tuomassa muutama kouru. Altakastelumatoista on suuri hyöty varsinkin kouruissa, ne kun kuivuvat kuumina päivin todella nopeasti.

Kouruissa on matot tallella, hyyyyyvä...ja pöydätkin suht siistissä kunnossa
 Kasvihuonetta hyödynnetään muuhunkin kuin taimikasvatukseen, ja syksyn touhujen jälkeen on aina vähän jännittävä mennä kevättarkastusta tekemään. Tulikohan siivottua jäljet syysaskareitten loputtua?
Pajutöitä on näköjään syksyllä tehty huoneen pohjoispäässä. No, nämä on helposti siivottu
Varsinaiseen siivoustyöhän ei vielä tohtinut ruveta. Ensimmäinen aurinkopäivä pyhitettiin pelkästään pihalla pällistelylle. Mutta sen verran kevättä piti edistää, että vein Kasvihuoneeseen radion. Onpahan sitten valmiina, jos aurinko ilmantuu uudelleen ja vielä niin pitkäksi aikaa, että ehdin siirtää risuverstaan Kasvihuoneen puolelle. Ilman radiota eivät hommat etene.
Vähän on varastomainen tunnelma nyt Yrttihuoneessa
Yrttihuoneessa ei ole pöytiä, vaan yrtit saavat olla laatikoissa lattialla. Siellä ei myöskään ole lämmitystä, joten ainakin alkukesästä siellä pidetään kylmää sietäviä, ja kylmää kaipaavia kasveja. Monet kasvithan alkavat nopeasti venyä liian lämpimässä. Viileässä niistä tulee napakan tanakoita valioyksilöitä!
Kukas se sieltä kurkkii?
Auringosta nautiskellessa piti äkkiä keksiä hyviä tekosyitä, ettei vaan tarvitsisi mennä sisälle. Löysinkin lumihangesta muutaman taimilaatikon, jotka irtosivat helposti lumesta. Ulos on jätetty talvehtimaan ainakin kuukausimansikkaa, ruohosipulia ja laventelia. Vaikka talvi on ollut vähäluminen, on sitä silti ollut sen verran, että taimilaatikot ovat pysyneet lumen suojaamina. Nostin siitä joutessani yhden laatikon jo kasvihuoneeseen sulamaan. Milloinkahan päästään syömään ensimmäiset kuukausimansikat?

2.3.2014

Tuoksuvia töitä

Sopuisasti mahdutaan vielä pikkukennoihin
Olohuoneessa tuli ahdasta. Kaikki itäneet kylvökset eivät enää mahtuneet optimaalisesti lampun alle, joten pikkutaimet saivat luvan siirtyä paremman valon pariin taimihuoneeseen. Lämmön nostamisen ja valojen testaamisen jälkeen puutarhuli pääsi toteuttamaan varsinaista toimenkuvaansa, eli kantamaan. Vaikka ulkona ei pakkasta ollutkaan, taimet piti tietenkin pakata styroxlaatikoihin. Sitten vaan laatikko kainalossa liukastelemaan jäisen pihan poikki kohti parempaa valoa ja mukavampia lämpötiloja.
Money Maker, hyväksi havaittu perustomaatti

Koska radiosta sattui just tulemaan tähän työhön sopivaa musiikkia, ja osa taimista näytti tarpeeksi isoilta, oli pakko iskeä hyppyset multaan. Ihan vähän vaan.... joten koulin isoimmat rosmariinit, osan laventeleista, ja tietenkin kilpatomaatit, joita pitääkin ruveta ankarasti treenaamaan kesän kilpailua varten. 

Pikkulaventelilla on ihan erilaiset lehdet kuin aikuisella
Mikä tuoksu! Tomaatit leuhauttivat kesäntuoksua pienimmästäkin kosketuksesta, ja kyllä laventelista ja rosmariinistakin ihan tunnistettava tuoksu lähti. Tähän asti olen jaksanut ihan kärsivällisesti odottaa kevään etenemistä, mutta tänään tuli kesää ikävä... tomaatin tuoksu kasvihuoneessa, ja laventelin ihmeellinen parfyymi...
Ihan selvästi on chilissä jo ensimmäinen kasvulehti, näetkö, tuossa keskellä!
Chilit ja paprikat mahtuvat vielä entisille sijoilleen, joten jätin ne kennoihinsa. Tulevina päivinä ohjelmassa on lisää yrttikylvöjä. Sitä mukaa kun taimet alkavat kasvaa, niitä pitää koulia omiin astioihinsa. Näin nämä alkuvuoden hitaat päivät muuttuvat pikkuhiljaa toimeliaammiksi: risuverstaalta on muistettava poiketa taimihuoneessa tarkkailemassa tilannetta, ja kaikenlainen taimikasvatukseen liittyvä järjestely- ja valmistelutyö vie yhä enemmän aikaa työpäivästä. Se jos mikä on selvä kevään merkki!