9.2.2015

Karhunkierros

Puutarhuli herää huomaamaan lumen paljouden, ja päättää tehdä ikioman hiihtoladun pellon reunaan. Sukset ovat odottaneet uskollisesti navetan vintillä ja vaikka välissä on yksi hiihtämätön talvi, ei hiihtotaito ole unohtunut minnekään.

Takuulla kestää, näillä siteillä.

Ladun avaaminen pellolle umpihankeen on kovaa työtä. Mutta kierros kierrokselta latu tamppaantuu paremmaksi, ja hiihtäminen käy kevyemmäksi. Ei haittaa vaikka taivaalta tupruttaa uutta lunta. Ura erottuu varmasti vielä huomennakin, niin hyvä siitä tuli. Kyllä on hymy herkässä jokaisen kierroksen jälkeen.


Ei tämä vielä ladulta näytä, mutta kyllä siitä suksilla on menty eikä konttaamalla.

Pellon kulmassa tulee mieleen muutaman vuoden takainen muisto kevättöistä. Vaihdetaanpas kertojanääntä niin saadaan autenttinen havainto:

"Konttailin siinä pellon laidalla ajatuksissani, taimia istuttamassa varmaankin, yhtä riviä ylös ja toista alas. Työn kun on kerran oppinut, ei siinä tarvitse mitään ajatella. Mukavan ykstotinen homma sallii ajatustenkin karata ihan omille teilleen. Semmoisista töistä täällä tykätään. Kurkia taisi lentää yli, päivä oli lämmin ja kesä hyvässä alussa. Työnteko sujui ja kaikki oli niin mallillaan kuin olla voi.

Yhtäkkiä heräsin viheltävään ääneen, ja nenään kantautui ulon haju, märän koiran siis. Samassa kaikki ihokarvat tärähtivät pystyyn, ja iholle kirposi kauhun hiki. Ruumis tunnisti vaaran josta itselläni ei ollut mitään käsitystä. En ehtinyt tajuta muuta kuin että nyt on lähdettävä karkuun. Kompuroin jaloilleni ja lähdin aivan pakokauhun vallassa juoksemaan pihatielle päin. Mitään en ehtinut ajatella saati nähdä, ainoa ajatus oli vain että tästä on päästävä pois ja nopeasti. Pää hartioitten välissä juoksin kotia kohti, enkä uskaltanut perääni katsoa. Siinä juostessa mieleen nousi varmuus, että karhumesikämmenen käpälä on just sillä hetkellä iskemässä hartioihini. 

Kun sitten myöhemmin (ei, ei todellakaan sinä samana päivänä) kävin rikospaikkaa tutkimassa, mitään jälkiä ei mistään löytynyt. Epäilys on silti edelleen vahva, että karhu siinä varmaankin oli työhönsä uppoutunutta työläistä käynyt tarkkailemassa."


Tässä, tai vähän tuonnempana, se tapahtui.

Toinen karhuhavainto, tai lieneekö tuo ensimmäinen kuitenkaan oikeasti karhu ollut, on myös keväältä. Puutarhuli ajeli aamuvarhaisella täyden taimikuormansa kanssa kohti toria ja uutta työpäivää, kun tien yli jyristeli, tai laukkasi, tai tarkemmin ajatellen lensi  laiha ruskea karhunuorukainen, kymmenen numeroa liian iso turkki päällään hölskyen. Ensireaktio naurattaa vieläkin: "Onpas siinä iso gordoninsetteri..." 


Kyyyyyyllä se nopeasti katsottuna saattaa vähän karhua muistuttaa.

Talvi etenee, kevät lähenee. Mukava muistella menneitä ja suunnitella uusia. Vielä on muutama viikko aikaa vaikka hiihdellä työmaansa päällä, sitten alkaa kevät jo jyristä koko voimallaan. Maaliskuusta lähtien työtahti kiristyy taas, eikä hellitä ennen ensi joulua.

3 kommenttia:

  1. Olipa sopiva postaus tälle päivälle... töissä ruokatunnilla viihdytimme toisamme kaikenlaisilla karhujutuilla :) Mut nää siun oli kyllä parhaiten kerrottu! Vieläkin naurattaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... tuolla pitäisi lukea "toisiamme"...

      Poista
    2. Meillä oli varmaan tänään semmonen telepaattinen yhteys päällä!

      Poista