Puolien tyhjentämistä ja Faradayn häkki

Männä viikolla satoi vettä ihan muutaman päivän ajan. Harmitti tietysti, kun piti olla pois torilta.

Mutta toisaalta...aivan poikkeuksellisesti sade mahdollistikin puutarhulin ompelushommiin näin kesäaikaan! Tätä ei ole kyllä aiemmin tapahtunut. Ja koska tuleviin Kenkäveron Käsityömarkkinoihin pitäisi pukeutua vanhanajan tyyliin, puutarhuli kävi päättäväisesti restauroimaan rakasta, mutta kovin kulunutta pitkää hamettaan. Sen kangas (tuollaista epämääräisen ohutta kangasta, jonka puutarhuli kuvittelee olevan muliinia, siis sitä josta Pieni talo preerialla -kirjan tytöt ompelivat pukujaan ja kirjailivat niiden miehustoihin koristeompeluksiaan) on hiutunut saumoista aivan ohueksi, mutta yöllä syntyneen kuningasajatuksen seurauksena puutarhuli vahvisti nyt saumat päältä päin tiheällä pikkusiksakilla. Ja koska entisistä ompeluksista on tähteellä jos minkälaisia alalankapuolia, hameen kokoonparsimiseen käytettiin juuri  näitä tähteitä.

On muuten aika jännittävää ommella summanmutikassa! Otetaan vain mikä tahansa laatikoissa pyörineistä puolista ja yksinkertaisesti ommellaan niin pitkään kuin lankaa riittää, ja sitten vaihdetaan seuraavaan hauskaan väriin. Ärsyttävästi vajaina olleet puolat tyhjenevät rivakasti, ja hamekin saa  värikimarasta uuden ilmeen. 

Toivottavasti tällainen restauroitu hame hyväksytään Kenkäveron markkinailmeeseen sopivaksi. Ja toivottavasti tänä vuonna on parempi ilma kuin edellisillä Käsityömarkkinoilla. Henkilökunta vakuutteli silloin, että heidän tapahtumassaan ei ole koskaan aiemmin satanut. Viime vuonna tuokin perinne sitten romuttui oikein kunnon ukkoskuurossa. Puutarhuli sai kokea hirmuisen myräkän myyntikojussaan ukkosen räiskyessä ympärillä. Siellä rautaputkista rakennetussa teltassa  kyyröttäessä oli aikaa miettiä sellaistakin asiaa kuin Faradayn häkki. Ei ollut ollenkaan mukava muistella että kummin päin se nyt olikaan; houkutteleeko Faradayn häkki, vai  torjuuko se salamaniskuja.

Mutta torstaina ja perjantaina ollaan taas valmiina ottamaan vastaan kaikki mitä taivaalta tulee, nähdään Mikkelin Kenkäverossa! Uusittu hame on päällä, jos vain pysyy kasassa sinne asti!

Kuva Kenkäveron omilta sivuilta

Kurpitsoita ja sankaremoja

Kurpitsaviljelmä. Ei hyvältä näytä. Olisi pitänyt edes harata ennen kuvan ottamista.

Tällaista on kurpitsan (ja monen muunkin kasvin) kasvattaminen vapaiden, onnellisten kanojen omistajien kasvimaalla. Yhdet taimet on jo potkittu nurin, uudet suojattiin näillä kauniilla laatikoilla. Laatikoita ei tarvitse onneksi kauan katsella, kurpitsat vahvistuvat nopeasti kanan kestäviksi.

Vielä on kurpitsan taimia jäljellä. Kaikki tietysti luomua.

Mutta onneksi on vielä taimia, mistä istuttaa entisten tilalle. Josta tulikin mieleen, että mm. kurpitsan taimia on meillä vielä reilusti myytävänä. Jos et jaksa hakea torilta, luomutaimiamme saa nykyisin myös Savonlinnan Carlsonin puutarhamyymälästä.

Sinne, heti kun silmä välttää.

Tässä olisi oikea paikka rouvasväelle. Valkosipuliriveissä saa kakkia ja kuopia ihan luvan kanssa.

Kanalan väkeä on pidetty aamuisin kotiarestissa, koska rouvat alkoivat taas munia muualle kuin kanalaan. Sitten aamupäivällä, heti kun säädetty määrä munia on koossa, rouvasväki kyllä pääsee vapaasti ulos. Ja heti ne kyllä tietävät, minne mennä. Kanalla on oikeasti pitkä muisti. Sananlaskuissa morkataan kanoja ihan suotta.

Poikaset kuoriutuivat alunperin tuolla takana.

Mutta vanha, luotettava sankaremo Phyllis se vain hoivailee poikasiaan hämyisessä kanalassa muiden kirmaillessa kasvimaalla. Se nimittäin teki sen taas, kuinkahan monennen kerran! Panin rouvan alle 10 munaa heti kun se näytti hautomahalukkuuttaan, ja tänään poikaset kuoriutuivat. Kuoriutumisen jälkeen se vaihtoi pesän paikkaa, ja jätti 3 munaa kylmilleen.Yhden se oli pyöräyttänyt pesästä pois jo aiemmin.

Näetkö, tuossa oikealla on ne 3 hylättyä munaa. Poikaset ovat emon alla.

Yritin vielä laittaa munat sen alle uuteen paikkaan, mutta se siirtyi taas, joten tällä kertaa täytyy luottaa sen näkemykseen. Otin munat pois. Kyllä Phyllis nimittäin tietää mitä tekee, niin monta poikuetta se on jo kasvattanut. Kai nyt jossain sananlaskussa ylistetään kanan viisauttakin, eikä aina vain tyhmyyttä? Phylliksessä ainakin on aitoa elämänkokemuksen tuomaa viisautta.

Vanharouva Phyllis. Heltasta näkee, että ikää on jo. Ja silmätkin ovat vähän tihruiset.

Tämä pikkutirppa onkin tällainen viirukas naamaltaan.

Omput järjestykseen

Jopa saatiin tämän huushollin omenapuut järjestykseen!

Puutarhuli tilasi torikauppiaskollegalta nimilaput omenapuilleen. Kollega kaiversi komeasti puulapuille nimen ja vuosiluvun jokaiselle omppupuulle, ja lappusiin vielä pienen reiän, josta lätkän voi kiinnittää puuhun roikkumaan. Eipä enää tarvitse muistella puiden nimiä tai istutusvuosia! Lappuset vain killumaan puihin, niin faktat pysyvät tallessa!

Nimilappuja tilatessa piti käydä läpi vanhat päiväkirjat. Jokaiselle puulle löytyikin sieltä istutuspäivämäärä ja paikka pihakartasta. Tiedot olivat siellä tallessa, mutta aikamoisen selaamisen takana.

Puista vanhin on Maikki, joka ostettiin edelliseen kotiimme, ihanaan mökkipihaamme Haapalaan, paikkaan josta oikeastaan maalaiselämämme varsinaisesti alkoi (Haapalasta olisikin aiheellista joskus laatia oma kirjoituksensa, muistuttakaapa jos ei rupea kuulumaan). Maikkia siirrettiin ja uudelleenistutettiin kerran kesässä ensimmäiset 3 vuotta, ja neljäntenä vuotena se vielä siirrettiin tähän nykyiseen paikkaansa. Nyt se on jo niin iso, ettei siirtäminen ihan helposti enää onnistuisikaan. Sille myös pidettiin virallinen istutusseremonia, eli laulettiin ja leikittiin piirileikkiä - siis sillä ensimmäisellä istutuskerralla.

Maikki on muotopuoli ja kasvaa vähän vinossa, sellaisiahan ne halvalla alennusmyynnistä ostetut usein ovat. Mutta se tekee paljon ja hyvän makuisia omppuja, ja ne kypsyvät jo elokuun alussa.

Muutama vuosi sitten tuli haksahdettua hillittykasvuisiin puihin, ja nyt se vähän harmittaa. Olisivat kuitenkin saaneet olla ihan oikean kokoisia, kun tilaakin on. Hillittykasvuiset ovat  kaikki eri lajikkeita, ja selvyyden vuoksi puutarhuli istutti ne talolta katsottuna aakkosjärjestykseen. Luuli sillä tavalla paremmin muistavansa niiden nimet. Mutta tämä nimilappuasiahan nyt ratkaisi tämäkin ongelman.

Viime vuosina pihan omenapuukokoelma on karttunut vuosittain yhdellä tai useammalla omppupuulla. Voi kun olisi ymmärtänyt istuttaa niitä jo heti alusta alkaen, enemmän ja aiemmin. Puun istuttaminen ei koskaan ole turhaa -  ainakaan omenapuun. 

Itusipuliyllätys

Kerrankin voi puutarhuli todistaa sellaista asiaa, että pitkäjänteinen työ tuotttaa tulosta. Pari vuotta vuotta sitten istutetut (siis oikeastaan kylvetyt) itusipulit ovat nyt todistettavasti selvinneet talvikylmyydestä ja kesien rikkaruohohyökkäyksistä.

Parin vuoden takaiset istutuspuuhat ovat nyt komealla mallilla. On kyllä ihme, että pienet itukkaat ovat selvinneet rikkaruohon seassa näin isoiksi. Puutarhuli saakin moitteet siitä, ettei ollut istutusvaiheessa tarpeeksi luottavainen. Kasvit on istutettu liiian ahtaasti; eikö puutarhuli uskonut, että ne täysikasvuisiksi jaksavat?

Vasemmalla on kaksivuotiaat, oikealla viime syksynä istutetut. Ei niillä niin kauhean suurta eroa ole! Hämmentävää, varret ovat melkein yhtä tanakat kuin kynsistä istutetuilla valkosipuleilla. No, syksyllä sitten nähdään millaista tavaraa maan alta paljastuu. Nyt ei passaa mennä nykimään.

Mutta kun nämä on kerrankin näin isoiksi saatu, tulee vähän paineita pitää kasvusto nyt kunnossa. Ei muuta kuin vettä kantamaan heti jos sateissa on muutamankin päivän tauko. Ja ahkeraa harausta, etteivät pääse rikat enää tässä vaiheessa yllättämään. Jollakin keinolla pitäisi yrittää muistaa varata tulevasta valkosipulisadosta uusia itukkaitakin, kun tämä nyt näin hyvin rupesi onnistumaan. Ei tämä koskaan aiemmin näin hyvin ole mennyt, mitähän tuli tehtyä oikein?