Katsaus Darwinin kukkapenkkiin

Projekti nimeltään Darwinin kukkapenkki alkaa olla siinä vaiheessa, että kukille varattu pinta-ala on nyt tupaten täynnä, ja eri lajit ovat alkaneet taistella elintilastaan.

Ritarinkannus ja salkoruusu. Voi kun tämä olisi se musta salkoruusu! Sen näemme pian.

Hitaan alun jälkeen tietyt lajit ovat alkaneet tukahduttaa naapureitaan, ja levittäytyä yhä laajemmalle. Varsinaisia Ne jyrää meitin -tyylisiä kasveja ei vielä ole havaittavissa, mutta lyhtykoiso on levinnyt pelottavaa vauhtia, ja tarha-alpi on jäämässä sille pahasti alakynteen.

Lyhtykoiso kukkii kyllä, mutta sen pienet valkoiset kukat jäävät ihan piiloon.

 
Toiseksi kovaksi leviäjäksi muiden leviäjien joukossa on nousemassa syysasteriksi luulemani kasvi. Sekin on tunkeutunut voitokkaasti naapureidensa tontille. Vuohenkello ei tässä kisassa pärjää ollenkaan, ja  lehtosinilatvakin on jämähtänyt puolustusasemiin. Jännittävä huomata, että alueen reunalla väijyvät vuohenputket eivät ole saaneet minkäänlaista jalansijaa. Ainakin lyhtykoiso kasvaa niin tiheästi, ettei vuohenputkella ole mitään mahdollisuuksia.

Tuo korkea on myös minttu. Etualalla isolehtinen omppuminttu.

 Penkin alaosassa on kolmea minttulajia; omenaminttu, kissanminttu ja joku kolmas tuntematon. Vanhin kissamme on ihan hupsuna nimenomaan omppuminttuun. Kissanmintusta se ei välitä ollenkaan, toisin kuin nuorempi kaverinsa.

Sormustinkukka putkahtelee milloin mistäkin, mutta kovin isoja yhtenäisiä kasvustoja se ei muodosta.

 Oikeastaan mintuille pitäisi perustaa ihan oma penkkinsä. Tänä kesänähän saimme muutaman uudenkin mintun: suklaaminttu, banaaniminttu ja Marokonminttu (just se mojitominttu). Voisikin laittaa ne kilpailemaan omaksi ryhmäkseen. Ainakin banaaniminttu tuntuu äärimmäisen elinvoimaiselta; parissa päivässä se jo luikertelee naapurikasvin purkkiin, jos ne jättää vierekkäin.

Edellinen kirjoitukseni Darwinin kukkapenkistä löytyy täältä.