Kuluneena vuotena kypsyi pikkuhiljaa sellainen ajatus, että jokohan nyt olisi aika luopua kanoista.
Viime ajat ovat olleet niin kiireisiä, että kanat ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Viimeisin kukkokin, se Ylöjärveltä saatu Eputti, jäi kesyttämättä. Harmitti aina kanalaan mennessä, kun kukko sinkoili peloissaan pitkin seiniä. Oma vika, kun koskaan ei muka ollut aikaa rauhassa tutustella Eputin kanssa.
Jostain syystä kanojen kanssa touhuaminen ei ole enää innostanut niin kuin ennen. Hoitotyötkin alkoivat tuntua pakkopullalta, ja sehän ei ole mukavaa. Kun sitten viime kesän säätkin olivat niin kurjat, että talven kauroista ei ollut ihan varmaa tietoa, tuli mieleen ajatus että eihän meidän ole pakko noita kanoja väkisin pitää. Kahdenkymmenen kanojen kanssa vietetyn vuoden jälkeen siis viime kesänä tuli ensimmäisen kerran mieleen, että elämänsä voisi ehkä elää ilman kanojakin!
Kanat saivat hyvät kodit tästä läheltä. Outi ja Marja-Terttu pitävät niistä varmasti hyvän huolen, kiitos heille! Ihan mahdollista olisi tietysti käydä aina katsomassa, miten kanaset siellä voivat - ja helpostihan ne saisi sieltä vaikka takaisinkin - mutta mikähän lienee, jotenkin vaan ei tunnu todennäköiseltä semmoinen. Elämä kanojen kanssa oli pitkään niin itsestäänselvä tosiasia. Nyt on aika opetella toisenlaista arkea.
